Runoja. Kuva ja Sana, Helsinki 1943. Sidottu, 165 sivua.

Ties mistä minä tämänkin suklaarasiakirjan (kansikuvattoman ja suojakannettoman) olen saanut. Sidonta alkaa pikkuhiljaa pettää. Kustantajan (ja miksei myös itse kirjan) nimestä voi päätellä Mestarin ja vaeltajan pohjaavan uskonnollisuuteen, ja William Jokinen näyttääkin olleen Vapaakirkon miehiä. Kirja on omistettu Äänisen rannalla kaatuneen poikani muistolle. Siinä syy, miksi haluan lukea tämän vielä kertaalleen läpi.

Kovastihan tämä on uskonnollista tekstiä, mutta ei kuitenkaan ihan yli äyräiden. Isän tuska pojan menettämisestä tuntuu viiltävänä. Sen sijaan runot sankarihaudassa makaaville veljille (sana ei viittaa sukulaisuuteen) vaikuttavat nyt hieman turhan paatoksellisilta, mutta omana aikanaan ne ovat saattaneet olla hyvinkin satuttavia. Jokinen muistuttaa myös siitä, että kevät koittaa ja pahinkin murhe laantuu ajan myötä. — Siinä myös elementit kansien tu(u)naukseen. Mutta siitä lisää myöhemmin.

Sen verran silti paljastan jo nyt, että takakannessa on kaksi ensimmäistä säkeistöä runosta Ikuinen kevät:

Tyyni kevätaamu.
Tauonnut on myrsky.
Ihanaa on elää auringossa
ja kuunnella kevään loputonta soittoa!

Lukemattomat uudet kukkaset
ovat nousseet viheriöitsevästä nurmesta
tuoksullaan lumoten.
Ei kuulu enää sodan soittoa,
ei itke enää äiti ainokaistaan.


Edit 12.4.08: Kirja on nyt Härmälässä odottamassa päätöstä seuraavasta asuinpaikastaan. ;)

Esit 14.4.08: Yläkuvassa tunattu etukansi, tässä journal entryssä takakansi.

Päätös on tehty: 6.—29.5.08 tämäkin kirja on esillä Sampolan kirjastossa Kiertävä kirja ei sammaloidu -näyttelyssä. Kirjaston osoite on Sammonkatu 2. Näyttely on avoinna kirjaston aukioloaikoina eli maanantaista perjantaihin klo 11—20 ja lauantaisin klo 11—15. Tervemenoa tutustumaan!


Näyttelyluettelossa sanotaan kirjasta mm. näin:
Lautasliinatekniikkaa yhdistettynä revi-leikkaa-ja-liimaa-taiteiluun. Selkämyksessä nauhaa.
Runoilija on omistanut v. 1943 julkaistun kokoelmansa sodassa kaatuneen poikansa muistolle. Tuunausidea lähti väristä. Joissakin kulttuureissa violetti symboloi surua, ja luterilaisissa kirkoissa sitä käytetään esim. pitkäperjantaina. Kirjan kristitty vaeltaja muistuttaa, että ajan myötä pahinkin tuska laantuu. Vaikka orkideat harvemmin nousevat Suomen nurmista, niiden katsotaan merkitsevän mm. lupausta keväästä. Tässä ne viestivät myös siitä, että sotien aiheuttamaa murhetta on joka puolella maailmaa.

Kirja on taas kotona ja odottaa seuraavaa siirtoa. Se siirtynee kesäkuussa BC-harmalan hyllyyn kiitoksena siitä, että saimme Härmälästä hienon tuunutalkoiden pitopaikan.

EDIT 10.6.08. Kirja — seurassaan sitä varten väsäämäni kirjanmerkki — siirtyi viime perjantaina 6.6. Margihin kyytiin ja on siis matkalla BC-harmalaan.

Kirja on päätynyt jo kesällä BC-harmalan hyllyyn. Olen pahoillani tästä järkyttävästä JE-viivästymisestä.