Tarina Melissasta, vaikeasti kehitysvammaisesta lapsesta, jonka kirjoittaja ja hänen miehensä adoptoivat.

Vammainenkin lapsi on oikeutettu saamaan osakseen rakkautta, kodin ja vanhemmat. Jokainen lapsi on arvokas.

Ehdottomasti tarpeellinen kirja vaikeasta aiheesta. Vielä nykyäänkin (kirjan kirjoittamisesta on vierähtänyt jo vuosia) keskustellaan vammaisten lasten oikeudesta omaan perheeseen ja vanhempiin.
Olisin vain halunnut tietää enemmn arkielämästä Melissan kanssa, mitä kaikkea sattuikaan hänen kanssaan. Vierastin siis hiukan puhetta Jumalasta, hänen kaikkivaltaisuudestaan.

Eilen TV:stä tuli Punainen Lanka -ohjelma, joka käsitteli raskausajan sikiöseulonnoissa huomattuja poikkeavuuksia. Töissä aamukahvilla keskustelimme mm. siitä, onko vanhemmilla moraalinen oikeus aborttiin, jos huomataan syntyvän lapsen olevan vammainen tai onko vanhemmilla moraalista oikeutta antaa lapsen syntyä, jos tiedetään, että vauva on monivammainen ja tulee kuolemaan hyvin pian syntymän jälkeen. Vaikeita asioita, ja lopulta vanhemmat ovat itse päätöksensä kanssa kahden.

Tämä kirja sivuaa hyvin läheltä aamuista keskustelua, joten pikamiitistä saamani Melissan tarina päätynee TBR-pinon kärkeen.

Melissa oli monivammainen tyttö, jonka vammaisuus tuli niin vanhemmille kuin lääkäreillekkin yllätyksenä. Lääkärien tylyys ja viimeisenkin toivon vieminen vanhemmilta pisti miettimään, että onko tänä tehokkuusajattelun kulta-aikana suhtautuminen monivammaiseen vauvaan sama kuin 1980-luvun alkupuolella: jos poikkeat tarpeeksi normista, olet taakka niin läheisillesi kuin yhteiskunnallekkin. Tästä kirjasta välittyi kuitenkin se rakkaus, jota Melissan kasvattiperhe koki tyttöä kohtaan. Kaipasin Becky77:n lailla arkielämän kuvausta. Myös minä olisin halunnut tietää, miten perheen elämä Melissan kanssa sujui.

RELEASE NOTES:

Kirja jatkaa matkaansa arjamaarialle.

Kiitos. Odotan innolla lukukokemusta.

Ihana kirja!
Minua ei kirjan uskonnollisuus häirinnyt. Arkielämän kuvausta en huomannut kaivata kuin vasta nyt, kun luin, että muut sitä kaipasivat. Mutta samoin Beckyn ja Alejandan tavoin kaipaisin tietoa, kuinka Melissa myöhempinä vuosina voin. Arvelisin, että hänen elinikänsä ei kuitenkaan ole kovin korkea.

Kirja herätti muutenkin ajatuksia siitä, että tuollaisista perheistä olisi ihana lukea. Siis perheistä, joissa jaksetaan ottaa vastuu toisten lapsista ja niistä tulee omia. Itselläni on sukulaisia, jotka suunnittelevat kehitysvammaisten perhekodin perustamista. En tiedä, missä vaiheessa nyt ovat, mutta ainakin lupa-asiat ovat menneet läpi. Jotenkin tuollainen toiminta kaikkinensa herättää toivoa. Että on vielä olemassa hyviä ihmisiä.

Tällaista kirjaa meistä jokainen tarvitsee. Kirja toivosta. Luin tämän melkein yhdeltä istumalta. Välillä piti pitää ajatustauko ja tiskata ja sitten taas lukemisen pariin.

Kiitoksia Beckylle, joka tämän on rekisteröinyt.

Kiitos, arjamaaria. Kirja tuli juuri perille. Se onkin niin ohut, että ehdin lukea sen melko pian ja liittää sen joulukalenteriini. Vapautuspaikankin olen jo keksinyt.

"Melko pian" venyi useiksi vuosiksi, mistä pahoitteluni. Muistin kirjan, kun tarvitsin äiteihin liittyvää kirjaa vapautushaasteeseen. Melissa oli varmasti hellyttävä ja hurmaava, mutta minusta tämän kirjan päähenkilöt olivat hänen äitinsä, biologinen äiti ja adoptioäiti. Baumgartner kirjoittaa itsekkyydestään ja biologista äitiä kohtaan tuntemastaan pelosta ja mustasukkaisuudesta ja lopulta naisten ystävyydestä. Kiinnostavia olivat myös välähdykset vaikeasti vammaisen lapsen kehityksestä. Kiinnostavaa oli myös se, miten Baumgartnerille ihmiset ovat vain Jumalan työkaluja, Melissankin tehtävä oli olla johdattamassa biologinen äitinsä uskoon. En oikein pitänyt siitä, että jokaiselle elämälle pitäisi olla jokin "oikeutus". Aivan kuin elämä ei olisi arvokas ilman suurta tehtävää.

Ai niin. Melissan voinnista myöhempinä vuosina kerrottiin sen verran, että hän sai "uuden hengellisen ruumiin" helmikuussa 1980. Ilman kiertoilmauksia sanottaisi, että hän kuoli. Hänen elinikänsä oli kuitenkin paljon pitempi kuin se muutama kuukausi, jota hänelle ennustettiin.

RELEASE NOTES:

Bookcrossaaja lohtu antoi minulle foorumin haasteleikissä seuraavan tehtävän: "Tulevan äitienpäivän kunniaksi vapauta jokin äiteihin/äitiyteen liittyvä kirja johonkin paikkaan, josta on luultavaa, että joku äiti sen löytää. Aikaa on kuitenkin yli äitienpäivän vaikkapa juhannukseen asti."

Juhannus lähestyy huimaa vauhtia ja on jo korkea aika vapauttaa kirja. Valitsin haastekirjan vapautuspaikaksi kirkon. Kirkollisiin toimituksiin liittyvät juhlat (häät, rippijuhlat, ristiäiset) aiheuttavat monille äideille paljon työtä, huolta ja hermostumista. Kesä on näiden juhlien sesonkiaikaa, ja äitejä on siksi kirkoissa enemmän kuin muina vuodenaikoina. Kirjan kasvatusäiti oli uskossaan hyvin vakaa, ja vaikka hänen kristillinen uskonsa ei ollut hillittyä suomalaista luterilaisuutta, luterilainen kirkko lienee kirjalle sopiva ympäristö.

Kirja jää Degerbyn kirkon eteiseen tai johonkin suojaiseen paikkaan oven ulkopuolelle tänään 15.6. klo 10.30 ja klo 12.00 välisenä aikana. (Vapautan kirjan matkalla kummityttöni syntymäpäiville. Lastenkutsuillakin äideillä on suuri rooli. Äidithän ovat joka paikassa! )

Löysin Degerbyn kirkon eteisestä. Aloittanut lukemisen. Tarkoituksenani on jättää kirja seuraavan lukijan löydettäväksi esim.ostoskeskukseen. Miten hauska ja jännittävä idea tämä bookcrossing-juttu!