SAPO – perinteinen salapoliisiromaani

Villi, rämettynyt puutarha ympäröi Purppurapilven hylättyä temppeliä. Kerrotaan, että siellä ennen pidettiin hurjia, salaisia menoja; nyt siellä lymyävät roistot ja irtolaiset. Tuomari Dee ja hänen apulaisensa Ma Joong ovat jo pitkään katselleet paikkaa epäluuloisesti: keisarillisen rahastonhoitajan ryöstö, salainen viesti kadonneelta Jade-tytöltä, merkillinen kaksoismurha, jotenkin ne liittyvät temppeliin. Ja sitten he kuulevat verenhimoisesta valkoisesta naisesta, joka liikkuu kuunvalossa.

Robert van Gulik, joka aikoinaan toimi Hollannin suurlähettiläänä Malaijassa ja Japanissa, käänsi aluksi 1700-luvulla julkaistuja kiinalaisia tarinoita ja alkoi sitten kirjoittaa itse.

Englanninkielinen alkuteos: The Phantom of the Temple (1966)
Suomentanut: Leif Forsblom

Toinen painos, WSOY 1987

– Forssan kaupunginkirjaston poistokirja, eilisiä ostoksia :)

Vähän tätä jo aloittelin eilen saman tien kirjastokäynnin jälkeen, hurja oli aloitus! Nyt en tosin ehdi jatkaa kiinalaismysteerin parissa, sillä kiireellisempiä luettavia on jonkinmoinen pino odottamassa.. Kirjaston poistomyynnissä oli tarjolla kolme van Gulikin dekkaria, ostin niistä kaksi. Pitäisiköhän se kolmaskin käydä hakemassa..?

Tämä on tosiaan aika hurjaa luettavaa, vaan taisi se elämä olla 600-luvun Kiinassa toisenlaista, ehkä juurikin tuollaista. Vaikea on kuvitella! Luin tässä välissä muutaman kirjan ennen kuin palasin tähän. Menossa on 57/230.

Luin taas välissä muuta, mutta nyt on tarkoitus saada tämä päätökseen. Menossa on 200/230, loppuhuipennus jää huomiselle 😊

Luin kirjan loppuun toissapäivänä ja olihan se virkistävän erilainen, enpä ole aiemmin lukenut 1400 vuoden taakse sijoittuvaa murhamysteeriä. Tapahtumapaikat (muureja ja kaariportteja piisaa!), temppelit, tavat, käyttäytymissäännöt ja vastaavat vaikuttavat aidoilta ja luulen, että van Gulik on perehtynyt Kiinan historiaan niin hyvin, ettei tällainen maallikkolukija voikaan huomata virheitä tai epäloogisuuksia ;)

Raskasta oli tuomarin viran hoitaminen muinoin Kiinassa: kaikki piti tehdä itse, mukaan lukien ruumiiden tutkiminen. No, oikeuslääkäri olikin itse asiassa apteekkari :D

Kun poliisipäällikkö ja ylikonstaapeli nauttivat päiväriisin vartiotuvassa, he määräsivät sotilaan noutamaan suuren ruukullisen viiniä lähimmästä kapakasta. Se voi vaikuttaa nykymaailmassa oudolta, tai ainakin sellaiselta, josta nousee kohu ja päätyy lehtien otsikoihin (vrt. ministeri Lintilän puolustusvoimien lentokoneessa nauttima lonkero), mutta tavallista toki Suomessakin ennen. Täällä tosin tuo viininviljely ei onnistu, joten meillä on juotu olutta. Keskiajalla osa sotilaiden, palvelusväen ja muiden työläisten palkasta oli olutta ja sotilailla sitä kului kolme-neljä litraa päivässä.

Tuomarin matkanteko oli komeaa, kantotuolia oli kantamassa kymmenen virkapukuista konstaapelia. Eikä siinä kaikki, virallisessa saattuessa oli lisäksi ratsupoliiseja, poliiseja ja vartijoita yhteensä 15.

Kotona tuomari Deen paikka oli tietysti pöydän päässä, joskin tässä pöytä oli pyöreä. Pyöreän pöydän pää taisikin määrittyä sillä, että se kohta pöydästä oli alttaripöydän edessä. Alttaripöytä oli eebenholtsia, ko. materiaali tuli usein vastaan. Siksi se ehti ärsyttää monta kertaa. Eebenpuu on parempaa suomea.

Konstaapelien ainoa ase oli patukka ja siksi googlasin, milloinkas se ruuti oikein Kiinassa keksittiinkään. No, vasta 800-luvulla ja aseissa sitä alettiin käyttää noin sata vuotta myöhemmin.

Vaikka tuomari Dee oli minulle uusi tuttavuus, sarjassa on useita kirjoja ja ne kaikki tai ainakin valtaosa taitaa olla suomennettukin. Nappaanpa seuraavaksi lukuun Keisarin helmen :)

Hippasin tällä van Gulikin kirjalla myrtilluksen Toivelistahipassa, kuriiri käy postittamassa kirjan huomenaamulla. Mielenkiintoista kevätreissua 600-luvulle!

Kiitos toivelistakirjasta ja namista!