Ensimmäinen luku

– Hän huutaa taas. Tuo on mielettömintä, mitä tiedän. Miksi se pahuksen ukko ei anna asentaa edes soittokelloa, senkin ääni olisi parempaa kuin tuo alituinen öyhkäminen.
Toinen veti suunsa jotenkin epämiellyttävään asentoon, jonka voi tulkita miksi hyvänsä. – Laura-neiti, hän sanoi pidellen kuorimaansa sipulia loitolla itsestään. – Se pahuksen ukko on sairas vanha mies ja neidin kasvatusisä, jonka lihavaa perintöä tässä kokalla koprin odotellaan, niin jotta äänensävy voisi olla sen mukainen.
Tyttö herkesi heiluttamasta päivettyneitä sääriään ikkunalaudalla. Tummat kantapäät tömähtivät seinään. Hän katsoi pitkän tovin taloudenhoitajattaren vavahtelevia leukaperiä, joista henki yrmeyttä jos vähän ystävällisyyttäkin. Hänen huulillaan olivat jo kipakat sanat, mutta jostakin syystä hän jätti ne lausumatta ja tyytyi kohauttamaan olkapäitään. Ei toimittanut. Tuo keski-ikäinen nainen oli liian suuri pala hänelle – ja heille jokaiselle.

Toinen painos
Karisto 1966

- Kovakantinen, kansipaperiton kirja.