Kesän taittuessa
Registered by lukutuoli of Tampere, Pirkanmaa / Birkaland Finland on 6/6/2015
This Book is Currently in the Wild!
3 journalers for this copy...
www.kirjasampo.fi:
"Tapahtumat sijoittuvat 2. maailmansodan jälkeiseen New Yorkiin. Nuori, huoleton yläluokan tyttönen Grady McNeil jää yksin 5. Avenuen kotiin, kun vanhemmat lähtevät laivalla Atlantin yli Eurooppaan kesänviettoon. Grady syventää kuumenevaa romanssiaan nuoreen juutalaiseen sotaveteraanin, joka asuu Brooklynissa ja on töissä parkkipaikalla. Kesän edetessä helteen piinaamassa kaupungissa suhde saa vakavampia ja ristiritaisiakin sävyjä. Lopulta Gradyn on tehtävä itselleen ja läheisilleen elintärkeitä päätöksiä.
(Tammi)
Vuonna 2004 Truman Capoten kirjallisuussäätiölle ilmoitettiin, että Sothebyn huutokauppaan oli tarjottu myyntiin Capotelle kuuluneita papereita. Niiden joukossa oli neljä ruutuvihkoa, jotka sisälsivät ennen julkaisemattoman esikoisromaanin käsikirjoituksen Summer Crossing, Kesän taittuessa. Varhaisten käsikirjoituksen uskottiin kadonneen, ja sen löytyminen oli täysi yllätys jopa Capoten lähipiirille.
Kesän taittuessa näyttää, kuinka omaperäinen ja taitava prosaisti Truman Capote oli jo nuorena. Romaanissa on monia niistä aineksista, joista Capote tuli myöhemmin tunnetuksi ja joiden vuoksi häntä pidetään yhtenä viime vuosisadan tärkeimmistä amerikkalaiskirjailijoista: tuoreen ilmaisuvoimaista kieltä, ironista huumoria, nuorten ihmisen lepattavan mielen tutkimusta ja luokkayhteiskunnan vivahteiden kuvausta."
Celia-kirjaston poistokirja, yksi monista toivelistakirjoistani, joita duffeli lähetti minulle. Kiitos!!

Tämä kirja on Capoten 19-vuotiaana kirjoittamaa tekstiä, joka vasten kirjailijan omia suunnitelmia (?) julkaistiin hänen kuolemansa jälkeen v. 2005. Ei toki huono, mutta jotenkin raakileen ja keskeneräisen oloinen kuvaus nuoren tytön kapinallisesta ihmissuhdesekoilusta. Erityisesti minua häiritsi töksähtäen tullut loppu - olikohan Capotella aikomus kehitellä tästä jotain edelleen? Muistan pitäneeni Capoten myöhemmistä kirjoista Aamiainen Tiffanylla ja Kylmäverisesti, melkein tekisi mieli palata niihin uudelleen.
Journal Entry 3 by lukutuoli at Tampere, Bookcrossing Meetup -- Controlled Releases on Wednesday, January 20, 2016
Released 8 yrs ago (1/20/2016 UTC) at Tampere, Bookcrossing Meetup -- Controlled Releases
CONTROLLED RELEASE NOTES:
Vein tarjolle BC-tapaamiseen!
Keltaisen kirjaston kannet aina houkuttelevat tutustumaan ja Capote on tietenkin tuttu. Mukaan miitistä.
Capoten nuoruudentyöstä mielestäni huomaa jo hänen taitavuutensa kirjailijana ja kielenkäyttäjänä, vaikka tarina itsessään ei ehkä ole vielä parhainta Capotea. Pisteet tulevatkin erityisesti kielestä, oli mukava vaihteeksi lukea vähän nykytyyliä kiemuraisempaa tekstiä. Myös tarinan sijoittuminen toisen maailmansodan jälkeiseen New Yorkiin kiinnosti, varsinkin kun sattumalta kuuntelin samaan aikaan myös Ralph Ellisonin Näkymätöntä miestä, joka sijoittuu myös samaan kaupunkiin (ja ehkä loppunee samoihin aikoihin), mutta enimmäkseen mustien keskuuteen. Juoni oli ehkä vähän epäuskottava ja turhan dramaattinen, mutta ehkä se juuri kertoo kirjailijan nuoruudesta.
Journal Entry 6 by MsTytti at Tampere, Bookcrossing Meetup -- Controlled Releases on Monday, October 8, 2018
Released 5 yrs ago (10/8/2018 UTC) at Tampere, Bookcrossing Meetup -- Controlled Releases
CONTROLLED RELEASE NOTES:
Tarjolle miittiin!
Nappasin mukaani illan miitistä.
Capoten 19-vuotiaana kirjoittama pieni kertomus oli ihan kiva luettava. Henkilöt jäivät kyllä aika ohuiksi, eikä heidän ratkaisujaan kovin syvällisesti perusteltu. Jotenkin tästä on hyvin vaikea sanoa mitään. Ei se huono ollut mutta ei sitten kovin mieleenpainuvakaan. Olen samaa mieltä Lukutuolin kanssa lopun töksähdyksestä. Ehkä Capote olisi vielä viimeistellyt sitä, jos hän olisi elinaikanaan tämän halunnut julkaista.
Journal Entry 9 by em64 at Messukylän kirjasto in Tampere, Pirkanmaa / Birkaland Finland on Tuesday, August 16, 2022
Released 1 yr ago (8/17/2022 UTC) at Messukylän kirjasto in Tampere, Pirkanmaa / Birkaland Finland
WILD RELEASE NOTES:
Kirja vapautui vaihtohyllyyn.