Totta
Registered by justiina_81 of Tuusula, Uusimaa / Nyland Finland on 12/1/2014
This Book is Currently in the Wild!
2 journalers for this copy...
Elsa tekee kuolemaa. Martti ja Eleonoora yrittävät totutella ajatukseen puolison ja äidin menettämisestä, vaikka suru painaa kyyryyn. Äidin olemassaolon haurastuessa katoaa Eleonooran lapsuudenmuistoiltakiinnekohta. Tyttärentytär Anna unohtaa itsensä helposti ohikulkijoiden kohtaloihin. Maailma on hänelle kertomuksia täynnä. Sattumalta Anna saa tietää Eevasta, josta isovanhemmat ovat vaienneet vuosikausia. Eevan unohdettu tarina avautuu kerros kerrokselta. Perheessä lastenhoitajana toimineen nuoren naisen ääni vie 60-luvun alkuun, aikaan, jolloin pieni pilleri oli jo keksitty, muttei vielä uusia iskulauseita. Auki kiertyvät äitien ja tyttärien tarinat, joissa muisti pettää, koska se on armollinen vaihtoehto.
Tämä oli ensimmäinen Pulkkisen kirja jonka luin. Kirja oli koskettava ja tavallaan ihan mukavakin lukea. Jossain vaiheessa alkoi silti tuntua,että kirja on turhan pitkäveteinen ja ei vaan jaksa lukea loppuun. Mieskin huomautti,että vieläkö luet samaa kirjaa. Kirja kumminkin luettu loppuun ja lähtee kohti uutta lukijaa.
Edit 18.5 tämä oli toinen Pulkkisen kirja jonka luin. Ensimmäisenä luin Iiris Lempivaaran
Levoton ja painava sydän.
Edit 18.5 tämä oli toinen Pulkkisen kirja jonka luin. Ensimmäisenä luin Iiris Lempivaaran
Levoton ja painava sydän.
Toivelistahippakirja siirtyy kädestä käteen PKS vakiomiitissä. Toivottavasti et ollut ottanut tätä vielä työpaikaltasi.
Meinasi journalointi ihan unohtua, pahoitteluni! Kiitos kirjasta :)
Tämän kanssa kävi vähän päin vastoin kuin Rajan kanssa — odotin kirjalta paljon enemmän kuin sain. Luin puoleen väliin, mutta tarina ja teksti eivät jaksaneet kiinnostaa niin paljon, että olisin urakoinut loppuun asti.
Journal Entry 6 by duffeli at Aleksis Kiven patsas in Helsinki, Uusimaa / Nyland Finland on Wednesday, July 6, 2022
Released 1 yr ago (7/6/2022 UTC) at Aleksis Kiven patsas in Helsinki, Uusimaa / Nyland Finland
WILD RELEASE NOTES:
Patsasvapautus 2022
Onnea, olet löytänyt vapauttamani kirjan! Se on nyt sinun – voit pitää sen, antaa tuttavallesi tai vapauttaa edelleen. Kiitos kun ilmoitit löytäneesi kirjan! Jos haluat, olet tervetullut liittymään BookCrossing.comiin.
Hyviä lukuhetkiä!
P.S. Tervetuloa suomenkieliselle keskustelufoorumille!
Onnea, olet löytänyt vapauttamani kirjan! Se on nyt sinun – voit pitää sen, antaa tuttavallesi tai vapauttaa edelleen. Kiitos kun ilmoitit löytäneesi kirjan! Jos haluat, olet tervetullut liittymään BookCrossing.comiin.
Hyviä lukuhetkiä!
P.S. Tervetuloa suomenkieliselle keskustelufoorumille!