Englanninkielinen alkuteos Ten Little Niggers (1939). Suomentanut Helka Varho. Ilmestynyt aikaisemmin nimellä Eikä yksikään pelastunut. Kahdeksas painos. Siniset 118. WSOY, Helsinki 1973. Pokkari, 225 sivua.
Päällys: Juha Larpo.

Takakansi:
Dekkarien kuningattaren mestariteos nyt Siniset -sarjassa. Agatha Christietä on aina kiehtonut »suljetun murhan» ongelma: kaikki epäillyt kuuluvat pieneen rajoitettuun ryhmään. Loistavan menestyksen saavuttaneessa teoksessaan Kymmenen pientä neekeripoikaa hän käsittelee tätä teemaa mestarillisesti. Hän luo piinallisen jännittävän tunnelman, sekoittaa johtolangat mestarillisesti ja tyrmää täysin lukijan kaikki arvailut.

***
Kirpparilta tiettyä tarkoitusta varten, muttei se siihen sitten sopinutkaan. Aloin kuitenkin lukea vaan heitin kesken; muistan tämänkin Christien aivan liian hyvin.
Kirjan kunto ei ole kaksinen: esimerkiksi yhdessä sivussa on kohtalaisenkokoinen kolo (teksti kuitenkin näkyy kokonaan) ja takakannessa on pieni, nyt tosin muovitettu reikä (eivätkä kaikki kirjaimet ole enää tallella). Luettavassa kunnossa kirja silti on.
Kirjan nimen historiasta olen muistaakseni kertoillut tämän kappaleen päiväkirjassa. Tietäisinpä jotakin myös kansikuvien historiasta!
Tarkoitukseni oli vapauttaa kirja villisti, mutta laputus- ja muovitusvaiheessa aloin epäröidä. Tämän kirjan kansihan on aivan hirveä! Enkä tarkoita sillä rumaa (sitäkin se tosin on) vaan jotain aivan muuta. Epätoivoisena yritän miettiä, olimmeko me tosiaan noin piilorasistisia 70-luvulla. Ja oikeinko tuollaisia nukkeja oli peräti myynnissä, oliko tuo hirvitys jonkun söötin kultakutrin oma pikku lempilelu vai oliko kammo tehtailtu ihan vain kansikuvaa varten. KÄÄK!
Onko kukaan muuten tehnyt tutkimusta kirjojen kansikuvista, esimerkiksi siitä miten ne peilaavat omaa aikaansa, niiden edustamasta aatemaailmasta tms? Tässä olisi ainesta.

Arvoituksellisia lukuhetkiä! ;)

Toivekirja tupsahti postiluukusta :) Kiitos!
---
Kirjan kannesta olen täysin samaa mieltä, aika karmea. Mietin kirjaa lukiessa, että eihän tässä edes ketään hirtetä, joten kannen kuvan suunnitelleella henkilöllä on todellakin ollut "omintakeinen" mielikuvitus. No, kävi sittemmin ilmi, että muistini teki tepposet (joskaan eihän tuossa tarinassa yhtään mustaihoista ole).

Olin lukenut tämän jo aiemmin vuosia sitten ja muistin pitäneeni sitä aivan erilaisena verrattuna Christien muihin kirjoihin. Sama tunnelma jäi mieleen nytkin. Tapahtumat seurasivat toisiaan vauhdikkaasti kun muissa Christien kirjoissa on mielestäni aina taustalla sellainen leppoisa, kiireetön tunnelma.

Vaikka olinkin lukenut jo kertaalleen, niin en muistanut aiemmasta mitään. Luulin muistavani joitakin henkilöitä, mutta kävi ilmi, että ne ovatkin jostain toisesta kirjasta. Pidin tästä tarinasta edelleen, jännitys säilyi loppumetreille vaikka kovasti yritin arvailla ratkaisua.

Jännää oli, kuinka eri ammattien edustajien luonteenpiirteet täsmäävät jollakin tavalla myös nykypäivään. Tunnistan omasta tuttavapiiristä hyvin samanluonteisia ihmisiä, kun kirjan lääkäri, lastenhoitaja ja poliisi. Jotenkin aina sitä kuvittelee, että ihmiset ovat menneisyydessä olleet aivan erilaisia, mutta paljonpa muistutamme heitä luonteeltamme.

Kirja jatkaa matkaansa miitissä Kiseleffin talon Ciao! Cafféssa.

Kiitos kirjasta! Kansikuvansa vuoksi kirjaa jää pysyväishyllyyni.