Finlandia-palkinto 2001 (väitti takakansi, liekö ollut ehdokkaana. Kukahan oikeasti voitti?).

Hauskasti kirjoitettu kirja, joka sijoittuu Venetsiaan talvikuukausina, vitsikkäitä henkilöitä, ja rivien välissä yhteiskuntakriittistä vitsailua. Aika pikapuoliin saan luettua loppuun, minkä vuoksi siirsin jo avl-hyllyyn.

Kyllä tämä Finlandia-palkinnon sai 2001 ja siitä asti olen haaveillut joskus lukevani sen. Ei niinkään palkinnon vuoksi kuin Venetsian. Haluan lukea kaikki Venetsia-kirjat jotka löydän. Tosin Firenze on viime vuosina noussut listallani Venetsian rinnalle.

Kiitos iloisesta yllätyksestä, AspenYard!

Esittely:
Suomalainen työryhmä saapuu Venetsiaan pelastamaan palatsit veden tuhoilta. Insinööri Marrasjärvi on perussuomalainen perheenisä, asiantuntija Saraspää hienostuneempi tyylittelijä.

Työryhmä saapuu kanaalien kaupunkiin sankassa sumussa, ja jättää sen lumen ja jään luomassa kaaoksessa. Mitä välissä tapahtui, jää työryhmälle epäselväksi. Palatsien sijasta Marrasjärvi onnistuu lopulta pelastamaan vain karnevaaleista pillastuneen aasin. Kulttuuriasiainneuvos Snell hukkaa punaisen langan ja Saraspää sydämensä Tuuli-sihteerille.

Raittila luo oman, yllättävän Venetsiansa, missä kaupankäynti ja taide, rakkaus ja kuolema ovat yhtä. Rikoksesta ne erottaa vain kanavan poikki vedetty viiva. Suurimmat yllätykset tulevat lopussa. Silloin puheenvuoron saa Tuuli, pönäkän projektin näkymätön sihteeri.

Työryhmän saapuessa Venetsiaan, kaupunki oli sumuinen kuin Italian yhteiskunnan toiminta satunnaiselle turistille. Taitaa se jäädä aika hämäräksi vähän pitempiaikaiselle oleskelijallekin. Eiköhän siihen kuitenkin aikaa myöten totuta, kun korruptio leviää vauhdilla suomalaiseen toimintakulttuuriin rahan ylettömän arvostuksen myötä. Kaikenlaiset kuprut tulevat jokapäiväiseksi eikä mikään toimi enää niin kuin lainsäätäjä on tarkoittanut, jos enää tarkoittaakaan. Sanoo vain tarkoittavansa. Ehkä tarkoituksena onkin mahdollistaa kähmintä ja hämärän hommat ainakin tietyille piireille. Ja kansa maksaa, kuten entinen poliitikko sanoi.
Toinen tunnettu tyyppi sanoi, että rahalla ei ole moraalia. Ei tietenkään ole, mutta ihmisillä ja ihmisten yhteisöillä pitäisi olla. Raha ei itse tee mitään. Se pitäisi Nallenkin muistaa. Ihmiset ne rahaa liikuttelevat ja moraalia pitäisi olla sitä enemmän mitä enemmän on valtaa. Ennen aateluus velvoitti, nyt ei velvoita mikään muu kuin ahneus. Sitten katsotaan nenänvartta pitkin, kuinka nuo ovatkin korruptoituneita nuo muut. Ja unohdetaan katsoa peiliin, jossa korruptio irvistelee iloisesti päin naamaa.
Italia on ihana kieli ja Italia on ihana maa vierailla. Siellä asuminen olisi jo ahdistavaa. Silti se monelta onnistuu, joko pakosta tai vapaaehtoisesti. Italian opettajani syntyperäisenä sisilialaisena aina välillä kertoo tositarinoita elävästä elämästä. Rahanahneus on oleellinen osa katolisen kirkonkin toimintaa. Maanjäristysalueelle toimitetaan lahjoitustavaraa, ja avustettavat joutuvat maksamaan siitä ainakin kuljetuksen vaikka kirkko on tavarat saanut ilmaiseksi ahdingonalaisille vietäväksi. Tämä paljastui kun erään takin vuoriin lahjoittaja oli laittanut yhteystietonsa. Takin saanut kirjoitti kiitoskirjeen lahjoittajalle ja kertoi hinnasta. Opettajani täti lahjoitti nuorena maatilansa luostarille ja teki ilmaiseksi töitä nunnana siellä yli 50 vuotta (ylöspitoa vastaan). Tädin kuoltua omaisille ilmoitettiin että täti haudataan köyhien hautaan luostarin lähistölle, vaikka täti oli nimenomaan ilmoittanut haluavansa sukuhautaan Sisiliaan. Omaiset joutuivat maksamaan suuren summan sinkkiarkusta, kuljetuksesta yms. saadakseen tädin kotiin. Onneksi saivat summan kokoon.
Tuli kirjaa lukiessa mieleen elävästi Venetsian visiitit. Muistan oopperan palon ja aina Venetsiassa käydessäni kävin tarkistamassa kuinka uudelleenrakennus oli edistynyt ja saatiinhan se Fenice valmiiksikin. Jospa joskus pääsisin vielä katsomaan sitä sisäpuoleltakin!
Koskaan en ole osunut näkemään Aqua altaa. En ole aivan varma, haluanko edes. Nuorin tyttäreni kyllä haluaisi.
Kerran menimme Venetsiaan pikkulaivalla laguunin poikki. Se tuli elävästi mieleen kun kirjassa seikkailtiin laguunilla. Monet muutkin kohdat toivat omia kokemuksia mieleen. Muistelen lukeneeni jostain, että Raittila on kirjoittanut kirjan käymättä itse Venetsiassa. Hänellä on täytynyt olla erinomaiset tietolähteet. Monessa kohdin tuli kirjaa lukiessani Venetsia elävästi mieleen.
Kirjassa oli muutamia erikoisen makoisia paloja, esimerkiksi: sauna katolla, soutuvene, jäätyneet kanaalit ja aasin pelastaminen sivuilmiöineen. Kaikkea en viitsi paljastaa, mutta sumuisuudesta huolimatta minua hymyilytti monta kertaa. Gangsterihommista en niinkään pitänyt. Kirja oli aivan erilainen kuin mitä odotin. Se ei liene huono asia. Siitä näkee, että aina kannattaa ensin lukea, ennen kuin alkaa luulla mitään.
Kirja kannatti ehdottomasti lukea, vaikka kaikista juonen käänteistä en pitänytkään. Meni välillä vähän liikaa gangsterifilmin käsikirjoitukseksi. Venetsian kuvaukset olivat erinomaisia. Pidin myös viittauksista taiteisiin, tauluihin, kirjoihin jne. Ja loppu oli positiivinen. Siinä annettiin toivoa paremmasta - ainakin joillekin.
This book is # 47 in my Keep Them Moving 2010 Challenge arranged by Guinaveve

Kiitoksia kirjasta, jonka valitsin sikasäkistä 2010! Jo ekalla sivulla päästiin lentokentälle ulkomaille, mikä herätti mielenkiintoni.

Kirjasta muistan aiemmin parhaiten sen, että isäni (69 vee) voitti tämän jostain ristikosta palkintona. Hän ei pitänyt kirjasta erityisemmin, mutta hän lukeekin suurimmaksi osaksi dekkareita...

EDIT: Annelis, erityiskiitos mukana olleista postikorteista! :)

Pitäisikö sanoa, että kirja luettuani parasta oli Annelis:n journaali ja kirjan kaunis kansi?.. Ei, toki kirjassa oli hetkittäin oivaa huumoria, mutta välillä mentiin liikaa tekniikan ja laittomuuksien pariin. Raittilalla taitaa olla insinöörin taustaa, minkä huomasi.

Olen kerran käynyt Venetsiassa ja kävisin mielelläni uudelleen. Hienoa kuvausta kaupungista mahtui kirjaan.

Tästä nappaa aakkoshaasteeseen R niin kuin Raittila ja kirja lähtee pian postitse eteenpäin...

Kirja lähtee postitse matkaan. Lukuiloa!

Kirja saapui jo pari päivää sitten mutta en ole ehtinyt koneelle, pahoittelut! Kiinnostava lausevalinta, kiitos!

Vapautin kirjan kanaalikaupungin parhaaseen kahvilaan, Kontion leipomon kahvila-konditoriaan.
Lukuiloa löytäjälle!

Kirjan löytäminen oli oikea päivän piristys. Kontion pöydällähän tämä opus lojui ja luulin jonkun unohtaneen sen siihen. En ole ennen edes kuullut bookcrossingista, mutta aion ehdottomasti itsekin vapauttaa jonkin kirjan matkaan.