Otava, Helsinki 1999. Sidottu, 176 sivua.
Kannen kuva: Suomen Kuvapalvelu. Takakannen kuva: Laura Beloff.

Kirjaston poistohyllystä. Miksi, oi miksi, kirjaston laputtajaihmeen pitää lapuillaan peittää osa kirjan takakansitekstistä ja/tai kansikuvasta myös silloin, kun lapuille löytyisi tilaa muutenkin? Minäpä taas revin kirjastomuovit ja -lappuset pois ja laitoin omat tilalle. Käsittelyn jäljiltä kannen pinta vähän lainehtii, mutta eipä vallan vaurioitta selvinnyt Rosaliekaan kirjan tarinassa.

Takakansi (kas, nyt teksti näkyy!):

Rosalie Wiesel on vasta viidentoista joutuessaan pakenemaan natseja kotikaupungistaan Wienistä. Hän unelmoi Amerikasta ja suuresta kuuluisuudesta, mutta päätyykin Helsinkiin ja aivan yksin, mukanaan tuskin muuta kuin talvitakkinsa, gramofoni ja laukullinen Benny Goodmanin levyjä.
Helsingissä Rosi tapaa Wienistä paenneen saksofonistin Simon Landaun. Nuorukaisen suosituksesta tyttö pääsee Swing Melody -yhtyeen solistiksi, ja hänestä tulee sota-ajan kirkkaimpia laulajatähtiä.
Sitten sota ulottaa lonkeronsa myös Suomeen. Rosi on kuitenkin päättänyt, että unelmistaan hän ei vähällä luovu!

Leena Wallenius on lukenut läksynsä; kirja seuraa historiallisia tapahtumia enimmäkseen erinomaisesti. Aikuisellekin — ainakin tälle — lukijalle se tarjoaa myös uutta tai jo unohdettua tietoa esimerkiksi Suomen juutalaisista. Myös kirjan näkökulma on kiinnostava, tarkkaileehan se Suomea ja suomalaisia sota-ajan maahanmuuttajan, pakolaisen silmin. Vieläpä pakolaisen, joka ei välttämättä voi luottaa turvattuun tulevaisuuteen Suomessakaan. — Siitä onkin hyvä jatkaa pohdintaa tämän päivän pakolaisten peloista, traumoista, taloudellisista vaikeuksista, sopeutumisongelmista yms.
Mitä minä täällä vieraan, hirveän sodan keskellä teen, Rosi ajatteli katkerana. Mitä minulla täällä Suomessa on? Matkalaukullinen tavaraa ja savuttava hella. Vanha risainen talvitakki ja yksi kunnollinen mekko.
Aikuisena lukijana en oikein ymmärrä, miksi Rosista piti tehdä iskelmätähti, mutta ehkä se sitten vetoaa nuoriin. Minä olisin mieluusti lukenut vähän tavallisemman tyttölapsen kokemuksista. Jotenkin tuntuu hassulta, että Rosi oppi ääntämään suomea liki täydellisesti Görgliksi kutsumallaan hämäläispaikkakunnalla eli oletettavasti Hauholla tai Lammilla. Talonväki Görglissä taisikin puhua sujuvaa yleiskieltä murteen sijasta, D:kin lienee äännetty ihan oikeana D:nä. :)
Jazzdiggarina väitän, ettei musiikin lumo oikein välity tekstissä; esimerkiksi Hellevi Salmisen Baby kuvaa jazzmuusikoiden päähenkilössään nostattamia tunnelmia huomattavasti elävämmin. Tässä samassa yhteydessä valitan myös kansikuvasta. Onhan se aika tökerö. Sitä paitsi, jos kansikuvaan pitää pistää oletettavasti päähenkilöä esittävä valokuva, saisi se olla edes kohteensa näköinen. Wallenius kuvailee Rosin ulkonäköä kutakuinkin tarkasti aina etuhampaiden välissä olevaa rakoa myöten, eikä kuvan terhakka nöpönenä taatusti ole surumielistä bluesia matalalta vetävä laulaja-Rosetta. Olisivat nyt edes laittaneet neidille käsineet käteen; Rosin kädet kun olivat pahasti arpiset.
Valituksista huolimatta: Rosalien laulu on hieno, koskettava ja tärkeä kirja. Tätähän voisi suositella oheislukemistona vaikka koulun historiantunneilla.


Rosalien laulu on osa vastaustani Savottaren esittämään Suomi 90 v -haasteeseen ja edustaa siinä 1930-lukua. Vapautuspaikka on vielä mietintämyssyssä.


Leena Wallenius
Rosalien laulu
Tapani Harviainen: Suomen juutalaiset ja toinen maailmansota
Riitta Vuorela, Utain: Tsaarin armeijan tuliaisia

RELEASE NOTES:

Tämä vapautus on vastaus Savottaren esittämään Suomi 90 v -haasteeseen, ja kirja vapautui siksi Talvisodan muistomerkille. Haasteen mukaan tulee suomalainen tai suomalaisuuteen liittyvä kirja vapauttaa paikkaan, ”joka tavalla tai toisella liittyy historiaamme”.
Rosalien laulu on suomalainen kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat pääosin Suomeen. Itävaltalaistyttö Rosalie kokee täällä niin talvi- kuin jatkosodankin ajan.
Talvisodan muistomerkki sijaitsee Emil Aaltosen puistossa paikalla, jolta aikanaan lähti suuri joukko Tampereen miehiä talvisotaan. Muistomerkki muuten paljastettiin talvisodan syttymisen 50-vuotispäivänä 30.11.1989, ja paikalla oli tuolloin mm. 50 partiolaista sinivalkoisissa ns. talviväiskeissään. Jokainen heistä laski muistomerkille sinivalkoisen kynttilän.

HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ!

Talvisodan muistomerkin sijainti kartalla

Huomasin jonkin esineen tuon Talvisodan muistomerkin jalustalla, lumen keskellä. Esine paljastui muovipussissa olevaksi kirjaksi, ja mukana oli vieläpä kehotus ottaa mukaan! Bookcrossingista olin kai joskus lehtijutun tms. lukenut, mutta ensimmäisen kerran näin omassa elämässä törmäsin tähän harrastukseen. Iloinen yllätys kaikenkaikkiaan.

Luin takakannesta ensimmäisen lauseen, ja päätin sen perusteella lukea kirjan. Olin myös äskettäin juuri lukenut natsismia käsittelevän kirjan, joten aihe tuntui ajankohtaiselta.. Rosalien laulu oli mielenkiintoinen lukukokemus myös, koska en tämänkaltaista historiallisiin tapahtumiin pohjautuvaa kirjallisuutta ole kovinkaan paljon lukenut.

Kirjan aihe on tärkeä, ja henkilöiden kohtalo jaksaa kiinnostaa loppuun saakka. Kirja on kirjoitettu hyvin selkeällä tavalla, ja tapahtumien kulkua on helppo seurata. Kirjoitustyylistä huokuu jonkinlainen naiivius tai viattomuus, enkä tiedä onko se kirjailijan yleisesti käyttämä tyyli, vai tehokeinona käytössä tässä teoksessa jossa kuvataan nuoren henkilön elämää. Joka tapauksessa faktat ovat todennäköisesti ihan hyvin kunnossa, enkä mitään häiritseviä virheitä huomannut muussakaan kerronnassa.

Hurjaa ajatella millaisia ihmiskohtaloita sodista aiheutuu. Rosalien laulun kaltaisen tarinan lukemista voisi suositella kenelle tahansa. Tämä tarina on hyvin inhimillisestä näkökulmasta kerrottu, ja se herättää tunteita sekä tärkeitä kysymyksiä. Aion suositella kirjaa ystävälle, jonka jälkeen se todennäköisesti pääsee kiertämään taas vapaana maailmalle...

CAUGHT IN TAMPERE PIRKANMAA FINLAND