Itäveri

by Ilkka Remes | Mystery & Thrillers | This book has not been rated.
ISBN: Global Overview for this book
Registered by Sirah of Helsinki, Uusimaa / Nyland Finland on 1/31/2006
Buy from one of these Booksellers:
Amazon.com | Amazon UK | Amazon CA | Amazon DE | Amazon FR | Amazon IT | Bol.com
1 journaler for this copy...
Journal Entry 1 by Sirah from Helsinki, Uusimaa / Nyland Finland on Tuesday, January 31, 2006
Remesmäinen ripeä riento alkaa jo alkusivuilta ja kansainvälisten turvallisuuspalveluiden korvanappimiehet pidetään kiireessä loppuun asti. (Juoksu)askelten kaiku on sama kuin edellisissäkin romaaneissa, mutta Remes on onnistunut myös uusiutumaan.

Kirjan päähenkilö on Suomen ulkoministerin poika, kolmikymppinen gourmet-kokki (!?!) Juho Nortamo. Juho saa selville olevansa ottolapsi. Kuten kirjan nimestäkin voidaan päätellä, Juhon sukujuuret eivät johda Jönköpingiin. Juho laittaa uransa, ihmissuhteensa ja elämänsä jäihin ja matkaa Venäjälle isäänsä etsimään.

Neula heinäsuovassa löytyy ja pistää kipeästi: hänen isänsä on Venäjän mafian puuhiin raskaasti sekaantunut uusrikas, öljyparoni Maksim Perakh.

Perakhin CV:stä löytyy myös menneisyys KGB:n agenttina. Perakh kuitenkin vakuuttaa pojalleen, että hän on liikemies ja hyväntekijä, ei mikään konna. Maksim Perakh mm. rahoittaa Stalinin repimän kirkon jälleenrakennustöitä. Maksimin maksiimi kuuluu seuraavasti: ”Se joka tuhoaa, tuhoutuu itse. Ja se joka rakentaa, elää ikuisesti.”


ET VOI TULLA RAJAN TAA
Isällä ja pojalla olisi varmasti paljon sanottavaa toisilleen, mutta ympärillä kiehuu. Venäjän presidentti on toistuvien murhayritysten kohteena; Kaukasuksen öljyä havittelevat niin USA, Venäjä kuin Irankin. Azerbaidžan ja Armenia ovat ajautumassa sotaan, joka uhkaa räjäyttää status quon kappaleiksi.

Kuten kaikissa kirjoissaan, Remes päästää sisäisen cinematografin valloilleen kohtauksia sommitellessaan. Itäveri on kenties enemmän valmis elokuvakäsikirjoitus kuin romaani:

Saattue kiemurteli kapeaa tietä eteenpäin jyrisevänä nauhana. Kuljettajien ikkunat olivat auki ja moottoreiden meteliin sekoittui kasettinauhureista virtaavan paikallisen iskelmän kansanmusiikinomainen, vaihteleva poljento. Edellä ajavien autojen perälaudoista heijastuvien ajovalojen hohteessa näkyi tummia, viiksekkäitä kasvoja, ja monissa ohjaamoissa hehkuivat savukkeiden päät, vaikka tupakointi oli ehdottomasti kielletty.
Alakulmista kiinnittämättä jäänyt pressu heilui ajoneuvon kallistellessa epätasaisella tiellä. Pressun takana vilahti höyläämättömästä laudasta tehty jykevä kuljetuslaatikko, jonka kyljessä luki mustin sapluunakirjaimin U.S. ARMY YD224 G3.

Samantapaisia kamera-ajoja on kirja pullollaan. Raidat ovat yhä tiikerin kyljessä kiinni. Mutta sen sijaan on ilahduttavaa havaita, että Remeksen hahmoihin on tullut uutta sävyä. Aikaisemmissa kirjoissa Remeksen sankarit matkustivat ympäri maailmaa laukussa leipää ja Nietzsche vaan, mutta nyt hahmot lepäävät paljon kaunokirjallisemmalla pohjalla. Rikos ja rangaistus ja Karamazovin veljekset ovat ne majakat, joiden mukaan nuori Juho Nortamo ja hänen biologinen isänsä päivittävät henkisen kompassinsa. Isä ja poika joutuvat miettimään, ketä veljeksistä he eniten muistuttavat, Dmitriä, Ivania vai Alešaa.


AMMUN SARJATULTA, SIIS OLEN
Remeksen nyökkäys maailmankirjallisuuden suuntaan on toki lähinnä vain kuriositeetti, tärkeämpää kuin henkilöiden metafyysiset pohdinnat on tietenkin valtiollisten ja valtiottomien väkivaltakoneistojen kitkaton kuvaus. Kun iso mylly käynnistyy, Remestä on vaikea pysäyttää: sen verran hyvin hän tuntee kaliiberikokonsa.

Hetkittäin Remes kuitenkin näkee paljonkin vaivaa nyky-Venäjän kuvaamisessa ja langenneen jättiläisen historia ja tulevaisuus kulkevat komeaa saapasmarssia samassa tahdissa juonen kanssa. Juho törmää moskovalaisessa metrossa laumaan murrosikäisiä koulupoikia, joiden puheensorinasta on helppo erottaa englanninkielisten tietokonepelien nimiä. Aikoinaan Neuvostoliitossa vierailleen Juhon mielestä pojat ovat kuin toiselta planeetalta verrattuna Juhon lapsena tapaamiin koululaisiin ja pioneereihin:
”Ne jurit, sašat ja mišat olivat kuunnelleet Prokofjevia, rakentaneet vanerista avaruusasemia, lukeneet Turgenevia, rakentaneet radioita, käyneet viulutunnilla. Missä ne pojat olivat nyt? Olivatko he menestyneet uudessa yhteiskunnassa, vai käyttivätkö aikaansa vodkapullon kanssa seurustellen?”

Aivan mustavalkoiseksi ei Remeksen kerrontaa voi edelleenkään väittää.

SAMI J. ANTEROINEN

Are you sure you want to delete this item? It cannot be undone.