Luin kirjan viisi vuotta sitten. Se oli ihan ok, ei nyt enää muista sen hetkisiä tunnelmia.

Juonesta:
Tapahtumapaikka on Lontoo. Nainen (Madeleine) on englantilaisen eläintieteilijän tanskalaissyntyinen vaimo, joka elää edustusvaimon elämää. Apina on simpanssi, jossa on oudon ihmismäisiä piirteitä. Se on salakuljetettu Englantiin ja päätynyt Madeleinen miehen koekaniiniksi.
Madeleine kiinnostuu apinasta ja vapauttaa sen. He pakenevat yhdessä ja rakastuvat. Apina oppii puhumaan englantia, ja Madeleine ja apina aiheuttavat skandaalin palatessaan Lontooseen eläintarhan avajaisiin.

RELEASE NOTES:

Kirja ei olekaan Yläkuppilassa vaan oransseilla naulakoilla.

Löytyi ja luetaan...

Aivan uskomaton löytö! Löysin tämän kirjan Kiimingin kirjaston kirjanvaihtohyllystä tänä iltana. Siellä ei ole aiemmin ollut sellaista hyllyä, mutta nyt ilmeisesti uuden vuoden ja uuden Oulun kunniaksi sellainen hieno hylly oli lähikirjastooni ilmestynyt. Ja mitä minun vanhat silmäni näkivätkään: bc-kirjoja! Ja useita kappaleita (otin vain tämän yhden, mutta nyt melkein tekisi mieleni palata apajille ihan vain uteliaisuuttani). Tämä oli myös sen takia hieno löytö, että Hoeg on lempikirjailijani enkä ole tätä vielä lukenut ja romaani on myös toivelistallani. Mutta mikähän lie tämän kirjan matkakertomus? Siis että seitsemän vuotta on tämä kirja joissain kuljeksinut!

Hoeg on edelleen yksi lempikirjailijoistani. Tässä romaanissa ei mielestäni ollut ihan samanlaista hyökkäävyyttä kuin aiemmin lukemissani romaaneissa Rajatapauksia ja Hiljainen tyttö (myös Lumen tajussa muistaakseni), mutta pikemminkin eräänlaista passiivista terävyyttä ja lukijan herättelyä: asioiden laita todetaan ja hyväksytään olkoonkin tilanne kuinka groteski tahansa. Tietynlainen mystinen ote puuttui, mutta en minä kaivannutkaan sitä tähän tarinaan. Tämä oli aika lailla passeli juuri tällaisenaan. Tyypillistä Hoegille näyttää olevan henkilöhahmojen luonteiden kovuus tai ehdottomuus. Miten tämä Madeleine oli saatu epävarmuudesta hyppäämään ihan päinvastaiseen kategoriaan? Dialogi oli koukuttavaa, kun sekin oli jotenkin niin ehdotonta ja tyrmäsi ainakin minut lukijana.

Suorastaan ihailen Hoegin tapaa kuvailla asioita ja käyttää vertauksia. Näistä pitäisi kyllä muutama kirjoittaa ylös, niin innoittavia ne olivat.

Tarina sitten. Hoeg on tykännyt leikitellä rajoilla, ja samaa leikittelyä on tässäkin. Paitsi leikki on kaukana, kerronta on tietysti vakavamman puoleista. Missä menee raja eläimen ja ihmisen välisessä kommunikaatiossa? Ihmisen ja apinan välinen raja? Ihmisen vallankäyttö suhteessa eläimiin? Eläinkokeet ja eläintarhat? Paljon mielenkiintoista asiaa mielestäni. Minulle tämä lukukokemus oli ainakin herättelevä, ja omia ajatuksiaan on hyvä tutkiskella aina välillä. Madeleinen ja Erasmuksen välinen suhde - aluksi tuntui vistolta ja suorastaan pelkäsin tulevaa kohtausta eli heidän välistä seksuaalista kanssakäymistä. Odotin sitä, sillä se oli jotenkin väistämätön. Hui, mikä tabu tällainen aihe! Hienosti Hoeg oli senkin tehnyt, pointsit kotiin. Lopputarina oli jotenkin helpotus minulle, sen jälkeen heidän suhteensa oli uusissa ulottuvuuksissa. Ja helpotus oli myöskin selitykset Erasmuksen genetiikasta, koska se tavallaan antoi luvan naisen ja apinan suhteelle.

Tarinan loppu, oikein passeli minun makuuni! Ja hauska. Sehän tässä on myös, että jotenkin tarinassa on myös huumoria, vaikka aihetta käsitellään vakavasti. En voi muuta kuin tykätä. Kiitos tästä lukukokemuksesta. Sain jälleen uutta ajateltavaa. Tällaista kirjaa lukiessa on ihan mielenkiintoista vähän tutkiskella sitä, miten itse lukijana käyttäytyy.

No joo. Pari Hoegista pitävää eivät olleet tykänneet juuri tästä romaanista, mutta en voi mitään sille että joudun tätä nyt näin kovasti hehkuttamaan.

Eräs bookcrossari valitsi tämän kirjan Sanasta miestä-pussista. Merenkulkua tässä ei kyllä nyt kuvailla, vaikka ensimmäisellä sivulla annetaan sellaisia vihjeitä. Mielenkiinnolla odotan mitä hän tästä pitää!

Lähti tänään postissa Turkuun!

Nappaukseni Sanasta miestä -pussista. Lumen tajun olen joskus lapsempana lukenut, ja tämäkin vaikuttaa kiehtovalta. Sitä paitsi apinat ovat herttaisia.

Näin miltei kymmenen vuoden jälkeen tuli vihdoin tartuttua tähän kirjaan kahdestakin syystä: osallistuminen Kielillä-haasteeseen (tanska) sekä vastikään lukemani lumoavat Jakob Wegeliuksen lasten-/nuortenkirjat Merten gorilla ja Hudson Queenin ruusu, jotka saivat symppaamaan apinoita entistä enemmän. Tämä oli toki toista maata, tiukka ja kriittinen (joskin minulla on tapana käsittää kaikki teokset, joissa mainitaankaan eläinkokeet, kriittisinä puheenvuoroina niitä vastaan), mukaansatempaava ja tarkkanäköinen. Saa pohtimaan ihmisyyttä ja ihmisenä olemista. Lukukokemus oli erinomainen kiitos soljuvan tekstin ja paikoittaisen huumorinkin, mutta tapahtumat ja niiden herättämät tunteet ja pohdinnat jäävät jäytämään. Ihminen ei ole mitään toista eläintä parempi eläin, eikä tämä maa kuinkaan kuulu yksin ihmisille.

Kirja on puodin kirjanvaihtokaapissa. Lukuiloa löytäjälle!