(orig. Nehmt nur mein Leben..., suom. Mirja Rutanen)

Takakannesta:

"Marlene Dietrich, tämän vuosisadan La Femme Fatale, lumovoimainen tähti, jonka muistelmia on jo kauan odotettu, mutta joita hän ei aikaisemmin ehtinyt kirjoittaa, koska piti elää. Nyt hän on vihdoin tehnyt sen. Kirja on kirjoitettu sydämen lämmöllä, rehellisesti, avomielisesti ja älykkäällä huumorilla. Marlene muistelee lapsuuttaan, kertoo sitkeistä ponnisteluistaan teatteri- ja filmimaailman huipulle, jännittävistä kokemuksistaan rintamalla, kipeästä suhteestaan entiseen kotimaahansa Saksaan sekä ystävyydestään moniin julkisuuden henkilöihin. Tähän lähipiiriin ovat kuuluneet Erich Maria Remarque, Jean Gabin, Charles Chaplin, Maurice Chevallier, Igor Stravinski, Edith Piaf ja monet muut."

Marlene Dietrich päätti viimein kirjoittaa muistelmansa, sillä niin monet olivat "hyötyneet" hänestä kirjoittaessan kirjoja täynnä paikkaansapitämättömiä juttuja hänen elämästään. Enpä kyllä voi sanoa, että hän kovin avomielisesti kirjoittaa yksityiselämästään. Enemmänkin siitä saadaan vain pieniä välähdyksiä. Ja valitettavasti nämä välähdykset olivat kaikkein mielenkiintoisimpia. Molempien maailmansotien aikaisista kokemuksista tai hänen suhteestaan Saksaan olisi ollut mukava lukea enemmänkin. Dietrich kehuu estotta monia miehiä ja naisia, joiden kanssa hän on tehnyt töitä. Ajoittain tämä kehuminen menee äärimmäisyyksiin, etenkin kun samalla Dietrich vähättelee omaa osuuttaan. Tietyllä tavalla hän tuntuu itsensä alentamalla ylentävän itseään. Sen verran hänen tarinansa kiinnosti, että oli kirjan lukemisen jälkeen pakko katsoa Youtubesta muutamia hänen lauluesityksiään; Lili Marleen ja Where have all the flowers gone olivat hänen bravuureitaan.

Kirja jatkaa matkaansa seuraavalle lukijalle.

No nyt oli melkoinen yllätys ensimmäisen virkkeen takana piilossa, kiitos em64!