Sammakko 2006. Pokkari, 143 s. Alkuteos The Lords and the New Creatures (1969, 1970). Suom. Jantso Jokelin.

Takakansi:
Jim Morrison sieppaa aikansa hengen kiihkeiksi kuviksi, jotka huokuvat ekstaasia ja tuskaa. Shamanistinen runoilija ottaa lukijansa tutkimusmatkalle moderniin mytologiaan, jossa elokuva on uskontoa ja median hallitsijat jumalia. Loisteliaat runot ovat estoton visio maineen, vapaan rakkauden ja rajoittamattomien huumeiden maailmasta. Morrisonin kiihkeä, eroottinen ja arvoituksellinen lyriikka puree yhä samalla voimalla kuin The Doorsin perustamisen aikaan, jolloin vielä tuntematon bändin keulahahmo kirjoitti runoja muistivihkoonsa. Suomennos sisältää James Douglas Morrisonin itse kokoamat ja vuonna 1969 julkaisemat omakustannekokoelmat.

***
Luettu maaliskuussa 2023.

Alkuun tuntuivat vaikeilta, mutta toisella lukemiskerralla pääsi jo paremmin sisälle ainakin osaan. Piti ajatella nimenomaan kokonaisuutena tai siis kahtena eri kokonaisuuten. Runot ilmestyivät ensin kahtena erillisenä niteenä (1969), seuraavana vuonna ilmestyi niiden yhteisnide. Suomentaja Jantso Jokelinin esipuhe ja Stig Söderholmin loppusanat olivat hyvä lisä.

Ensimmäinen osa (Jumalat) oli itselleni paljon antoisampi.

Tämä runo herätti paljon ajatuksia siitä, miksi niin monet kokevat nykyään yksinäisyyttä:
Tarve hyväksyä "Ulkopuoli", omaksua,
sisäistää se. En tule ulos, teidän on tultava
minun luokseni. Kohtupuutarhaan, jonka
piiloista tähyilen. Jossa voin rakentaa kalloni
sisään uuden universumin ja kilpailuttaa oikean.

Runot ovat muutenkin ajankohtaisia varsinkin nyt, kun miettii kuvallisen viestinnän merkitystä nykyään. Yhden runon lopussa sanotaan näin: "Ruumis elää / silmiä varten; ruumiista tulee kuivunut varsi / kahdelle kyltymättömälle jalokivelle."

"Kamera, kaikennäkevä jumala, tyydyttää kaipuumme kaikkitietävyyteen. Vakoilemme muita korkeuksista ja kulmista, jalankulkijat liikkuvat linssistä sisään ja ulos kuin harvinaiset vesihyönteiset." Nykyhetkeen liittyen tästä tulee mieleen drone-kuvaukset :) Mutta se herätti myös ajattelemaan, miten kuvaaja on kuvainnollisesti kuvattavia korkeammalla. Pienellä sormen liikkeellä voi päättää ketä kuvataan ja miten.

Suosikkini oli tämä:
Unessa terälehdet lepäävät ruumiisi ympärillä
kuin käsine. Vapaa tilasta ja ajasta. Vapaa
liukenemaan virtaavaan kesään.

Samoin pidin paljon tästä yhden runon loppuosasta:
Me tyydymme "annettuun" elämysten
etsinnässä. Olemme vieraantuneet
hullusta ruumiin tanssista rinteillä
silmäpariksi joka tuijottaa pimeyteen.

Toisen osan (Uudet olennot) runot eivät oikein sytyttäneet. Niiden maailma oli ankea, väkivaltainen ja lohduton. "Armoton aurinko enteilee / pölyä, puukkoja, huutoja."

*
Osallistun kirjalla Välipalalukuhaasteeseen.