Kahdeksas painos. WSOY, 1987.

Tamara on suhteesta toiseen heittäytyvä elämäntaiteilija, joka toteuttaa itseään rakkauden alueella. Hän kokee inhimillisen kiintymyksen moninaiset asteet ja vivahteet normeista piittaamatta, luulotellen olevansa vapaa ja haavoittumaton. Tamaran rakkauksia seuraa arvoituksellinen kertoja-minä, hänen uskottunsa. Tälle syrjässä eläjälle ystävättären kokemukset ovat omakohtaista todellisuutta. Näiden kokemusten kautta hän pohtii ihmissuhteiden ongelmallisuutta, mikä juuri rakkaudessa ilmenee keski-tetyimmissä muodoissaan.
Tamara tarjoaa eroottisten elämysten iloa kielen ja fantasian välityksellä. Se on rakkauden lämmin, intiimi puolustuspuhe, arkaluonteisen aiheen raikas ja hienoistunut toteutus. Tamarassa Eeva Kilpi on avoimempi ja rohkeampi kuin koskaan.

Kerroin eräälle ystävälleni lukevani Eeva Kilven Tamaran, jonka löysin kirppikseltä. Hän ihmetteli, etten ole lukenut sitä jo 1970-luvulla. En ollut. Sen sijaan olen silloin lukenut kylläkin Tytti Parraksen Jojon ja Erica Jongin Lennä, uneksi.
Kirjan kannessa kirjaa kuvaillaan: "Hienostunut eroottinen romaani - kansainvälinen menestys." Kyllähän kirjassa kuvaillaan eroottisuutta, mutta mielestäni se on ennen kaikkea kirja rakkaudesta, kykenemättömyydestä rakkauteen (joko henkisesti tai fyysisesti) ja rakkauden etsimisestä. Onneksi kirja sisältää runsaasti keskustelua ja pohdintoja mm. luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, kaduilla toikkaroivista yksinäisistä kavereista, lapsettomuudesta, hylätyksi tulemisesta ... Jos näitä pohdiskeluja ei kirjassa olisi ollut, en olisi jaksanut lukea sitä loppuun. Kirjan voi luokitella kuuluvaksi feministiseen kirjallisuuteen. Tamara on oman tiensä kulkija, joka tietää mitä haluaa ja mitä ei. Teoksesta löytyy myös onneksi huumoria ja iloa.
No kannattiko lukea vasta lähes seitsemänkymppisenä? No kannatti, kirja on ajaton. Sen puhutteleva teksti sopii aivan hyvin nykyaikaan. Muistaakseni Eeva Kilpi jossain Suomen kuvalehden haastattelussa ihmetteli, miksi Tamarasta ei ole otettu viime aikoina uutta painosta. Niin minäkin ihmettelen.

Minut yllätti täysin nimettömän kertojan ajatus kirjan lopussa: "Vai kuvittelinko vain? Niin kuin kaiken muunkin."

Kolme kuningasta, Liv Due

Kiitos Myrtillus, kun vapautit kirjoja tänne. Otin tämän mukaan Kolme kuningasta -patsaalta.

Jätin kirjan hotellin aulaan pöydälle. Lukuiloa löytäjälle!
(En saa tuota kuvaa oikeinpäin.)