Olen muistaakseni lukenut tämän joskus silloin kun se ilmestyi, eli vuonna 1984. Ei mikään hilpeä tarina, jonka isä ja poika ovat kirjoittaneet Freddyn huumeisesta elämästä. Perkeleellisiä aineita, sano.

Olen kerran ollut huumepoliisin luentoa kuuntelemassa SAS Radissonissa ja hän kysyi moniko käveli Narinkkatorin ohi luennolle. Ehkä kolmasosa viittasi.
"Montako narkomaania näitte?"
Kaikki olivat vähän kummissaan, oli kuitenkin arkiaamun luento.
"Minä näin kaksitoista, mutta minulla on se etulyöntiasema, että osan heistä tunnen."
Pisti vähän ajattelemaan, koska ketään epämääräisen näköistä ei tutkaani ollut osunut. Vaikka olikin sunnuntain alkuilta, kun kävin jättämässä tämän kirjan kavereineen Kampin vaihtohyllyyn, niin kyllä niitä ihmisiä pitää vähän silmällä.