"Meidän perhe oli kuin DDR pienoiskoossa. Siellä käytiin ne taistelut, joita ei muualla ollut lupa käydä. Siellä törmäsivät yhteen ideologia ja käytännön elämä."

Isoisä Gerhard on entinen juutalainen vastarintataistelija. Hän lähti innoissaan perustamaan työläisten paratiisia, jossa natsismi ei ikinä saisi jalansijaa.

Werner, työläistaustainen natsi, oli palattuaan sotavankileiriltä etsinyt uutta suuntaa elämälleen ja löytänyt sosialismin.

Anne, Gerhardin toimittajatytär, alkaa vuoden 1968 tapahtumien aikaan huomata, että työläisten paratiisissa vilisee käärmeitä.

Wolf, Wernerin taiteilijapoika, haastaa DDR:n pienestä pitäen, oppii selviytymään omassa taiteilijanarrin roolissaan mutta tulee samalla yhä riippuvaisemmaksi DDR:stä.

Wolfin ja Annen poika Maxim ymmärtää jo pienestä pitäen, että koulussa ja pioneerileirillä totuus on yhtä ja kotona jotain muuta.

Perheensä kautta Maxim Leo (s. 1970) kertoo myötäeläen, mikä piti DDR:n koossa ja mikä sen lopulta mursi.

Saksankielinen alkuteos: Haltet euer Herz bereit: Eine ostdeutsche Familiengeschichte (2009)
Suomentanut: Ilona Nykyri

Ajatus Kirjat 2010

- Jokioisten kunnankirjaston poistokirja

Otin tämän eilen lukuun luettuani ensin Schmittin kirjan ja pari sarjisalbumia. Olen lähiaikoina lukenut niin Herta Müllerin kirjoja kuin Anna Soudakovan esikoiskirjan sekä vielä Kirsi Merimaan jännärinkin, joka sijoittui entisiin sosialistisiin neuvostotasavaltoihin, joten samalla teemalla näköjään jatkan.. ;)

Ihan alussa on lukeminen edelleen, sillä eilen illalla kirja oli hukassa ja luin sitten Anneliksen Rantakassi-nappausta – vähän aikaa ennen kuin nukahdin kamarin sohvalle :D Löytyihän tämäkin kirja sentään, se oli jemmautunut keskelle tuvan isoa pirttipöytää, melkoisen BC-rojukasan alle :D Pitää lukea tämä ennen kuin pippis tulee tänne päin ensi viikolla, kirja on nimittäin ollut hänen toivelistallaan rapiat 11 vuotta..

Kylläpäs oli taas kirja! Leo kuvaa hyvin yksittäisten ihmisten ajatuksenjuoksua, tekoja ja kohtaloita maailmanhistorian isoissa muutoksissa. DDR:stä ja muurin murtumisesta tuntuu olevan jo niin kauan, että oli lähestulkoon järkytys tajuta, miten paljon itäsaksalaisuus vaikutti vielä vuonna 1970 syntyneen kirjailijan elämään, ei pelkästään hänen vanhempiensa ja isovanhempiensa. Aivan viattomat kansalaiset kohtasivat epäilyjä milloin mistäkin, vahtimista, vainoa, kuulusteluja, pidätyksiä, kyydityksiä, työpaikan menetyksiä/huononnuksia, opiskelupaikan epäämisiä jne. Lastenkin piti varoa sanomisiaan. Yksikin väärä sana saattoi tietää vakavia seuraamuksia. Miten ihmeen paljon Stasilla mahtoi olla työvoimaa, kun vahdittavia kansalaisia oli niin hirmuisesti? Tässäkin oli 10 hengen keskusteluryhmään ujuttautunut neljä stasilaista. No, toki myös ilmaista työvoimaa oli: naapurit ja sukulaiset toimivat oman etunsa tähden "ilmiantajina", vaikka sitten juttuja omasta päästään keksien. Sama (tai pahempikin) on edelleen todellisuutta ainakin P-Koreassa..

Paljon samaa, joskin peitellymmin, kertoo Herta Müller kirjoissaan Tänään en halunnut tavata itseäni ja Sydäneläin, luin ne molemmat tänä syksynä. Aika yllättäen kirjassa oli monia yhtymäkohtia myös hiljattain lukemaani Mitfordin tyttöihin!

Hesarin jutun mukaan Stasin arkistot ovat 111-kilometriset. Varmaan lähes kaikista siellä on jokin maininta, toisista sitten mapillisia. On vaikea ymmärtää, miksi tuollainen yhteiskunta on koskaan kenenkään mielestä ollut hyvä idea ja se oikea tapa toimia.

Valokuvien laatu on kärsinyt, kun ne on painettu tekstin lomaan. Kuvat olisi kannattanut keskittää muutamalle sivulle, parempilaatuiselle paperille.

Osallistun tällä Kirjastosta museoon -haasteen kohtaan 3: Lue kirja, joka on jossakin vaiheessa käynyt kirjastossa (on kirjaston poistokirja tai journaaliin on merkitty jossain aiemmassa vaiheessa vapautus- tai löytöpaikaksi kirjasto).

Edit: Tässä yksi huvittava tapaus: IL 15.9.2017: Sirkka, 60, sai tietää joutuneensa Stasin vakoilun kohteeksi - "Kaikki currywurstin syömisemme on kirjattu ylös"

Edit 2: Jaahas, aihe jäi ns. päälle: lisäsin toivelistalleni Meri Valkaman tänä syksynä ilmestyneen esikoiskirjan Sinun, Margot ja Anne Wiazemskyn Berliinin lapseni ;)

DDR kohtaa pian Turun! :D

Suurkiitos toivelistakirjasta, Tarya! Pakko myöntää että en ollut yhtään kiinnittänyt huomiota kirjailijan taustoihin, ja hänhän onkin ainakin 10-15 vuotta nuorempi kuin oletinkaan...

Elämäkertoja on aina paha mennä arvostelemaan, niinpä jätän taas tähdet antamatta. Mutta lukemisen arvoinen tämä ehdottomasti oli, koska Saksojen historian mielipuolisuus, mielivaltaisuus ja mielikuvituksellisuus saivat taas vähän uusia syvyyksiä. Perheenjäseniä oli pakko vähän googlaillakin lukiessa, ja myös Wolfin taidetta löytyi. Olisipa mielenkiintoista lukea Maximin ajatuksia nyt, reilu 30 vuotta Berliinin muurin murtumisen jälkeen. Todennäköisesti hän voisi lisätä tarinaan vielä yhden sukupolven kerroksen lisääkin, ja tehdä teräviä analyysejä jälleen uudenlaisesta maailmasta.

Kuukauden kirja-arvonnan voittaja ansaitsee toivelistakirjan! Hyviä lukuhetkiä!

Kiitos toiveeni täyttämisestä!