Otava:

"Uhraan itteni, totesi tuleva isä avioliiton kynnyksellä. Suomalaisilta kerätyt muistot osuvat ihmiselon tragikoomiseen ytimeen.

Kun kynttilän oppii jo lapsena pitämään vakan alla, sinne se helposti jää. Yhdet oikealla hetkellä lausutut rohkaisevat sanat taas voivat muuttaa elämän suunnan. Ihmiset sanovat toisilleen kummallisia asioita, ja joskus huoletta lohkaistu voi jäädä kuulijan mieleen iäksi.
Lausahdusten ympärille taiten rakennetuista kohtauksista muodostuu kuin kollektiivinen muistelmateos, kertomus siitä, kuinka olemme toisemme kohdanneet.

Kuten sodankäynyt pappa totesi: on se lysti ku saa ellää!"

Oho, olen näköjään unohtanut journaloida tämän, mutta kopsaan tähän nyt arvion, jonka kirjoitin Kirjallisuusterapia-lehteen.

Kirjallisuusterapiaohjaajan täsmäteos

PEILAILUA
Peilailtiin joukolla tyttöjenhuoneessa. Luokan uusi
tyttö tuijotti minua peilin kautta:
En ole ikinä nähnyt kellään noin rumaa permanenttia.
Minulla oli luonnonkihara tukka.

Petri Tammisen tuorein teos, Se sano. Unohtumattomat lausahdukset, on kuin luotu kirjallisuusterapiaohjaajan työkalupakkia varten. Kirja koostuu suomalaisilta kerätyistä muistoista, mieleen painuneista lausahduksista, joiden ympärille Tamminen on rakentanut kehystarinan tai -kohtauksen.

Tekstejä on satakunta ja ne ovat tiiviitä: lyhimmillään kolmasosasivun mittaisia, pisimmillään vähän toista sivua. Myös tyyli on taattua Tammista. Lauseet ovat lyhyitä, huumori lakonista, tunnelma tragikoominen. Lukija hymähtelee, nyökyttelee tai pyörittelee päätään, löytää ehkä itsensä tarinasta jos toisestakin. Tulee kosketetuksi.

Tamminen on koonnut lausahdukset kirjaa varten järjestetyllä keruulla ja haastatteluilla. Mukana on niin kipeitä ja arkoja tarinoita kuin hauskoja ja kannustavaksi muodostuneita lohkaisujakin. Iso osa muistoista on lapsuudesta ja kouluajoilta, mutta myös parisuhde, työelämä ja vanhuus saavat sijansa. Tarinat on myös järjestetty elämänkaaren mukaisesti.

VAIKKA KIRURGI
Olin juuri muuttanut pienestä itäsuomalaisesta
maalaiskoulusta Helsinkiin suureen kivikouluun. Uusi
opettaja osasi suhtautua vasenkätisyyteeni hyvin.
Sinustahan voi tulla vaikka kirurgi kun osaat käyttää
kumpaakin kättäsi.
Minusta ei tullut kirurgia, mutta ne opettajat sanat
tuntuivat hyvänä olona pitkään.

Osassa teoksen tarinoista on enemmän draamaa, toiset jäävät lähinnä mukaviksi pikku anekdooteiksi. Joissakin lausahdus toimii käännekohtana, toisissa kyse on koko minäkuvaa muovanneista hetkistä. Kaikkien ytimessä on toisen ihmisen kohtaaminen. Kaikki osoittavat, millainen valta sanoilla on.

Kirjan kohtaukset ja lausahdukset toimivat oivallisena sytykkeenä omalle muisteluprosessille – tai kirjallisuusterapiatehtävälle. Onko sinulle sanottu joskus – vaikkapa vain ohimennen – jotakin, mikä on jäänyt mielen pohjalle muhimaan, rohkaissut elämässä eteenpäin tai saanut perääntymään? Millaisia elämänohjeita sait vanhemmiltasi ja isovanhemmiltasi? Entä mitä sinulla on tapana hokea omille lapsillesi? Millä tavalla kommentoit heidän tekemisiään?

ME MUUT
Neuloin pikkusiskolle villasukat, mutta sisko kuoli
ennen yksivuotispäivää.
Muistan kuinka äiti puki vauvaa arkkuun ja itki.
Pari päivää myöhemmin kävimme äidin kanssa
kylällä. Äiti polki, minä istuin pyöränjopparilla. Tuli
joku tuttu vastaan, ja äiti pysähtyi juttelemaan:
Mieluummin minä olisin antanut kenet tahansa
noista muista.