Asfalttihippi kertoo Heikki ”Hector” Harmasta, miehestä lukuisien unohtumattomien laulujen ja sanoitusten takana. ”Palkkasoturi” nosti 1960-luvun puolivälissä laulaja-lauluntekijän julkisuuteen, ja 1970-luvulla julkaistujen sooloalbumeiden myötä Hectorin ura lähti nousukiitoon. Samaan aikaan Heikki Harma vaikutti kokonaisen sukupolven musiikkimakuun toimittajan työssään Yleisradiossa. Hurja työtahti johti 80-luvun kynnyksellä uupumukseen, mutta luomisvoimaansa Hector ei kadottanut silloinkaan.
Kirja kertoo myös Heikki Harman rakkaasta kotikaupungista Helsingistä, lapsuudesta Tölikassa, rautalanka-aikaan heräävästä nuorisokulttuurista, folk-ajasta, Cumuluksesta sekä luomisen pakkoa ja maailmantuskaa potevasta taiteilijasta. Tässä kirjassa edetään syntymävuodesta 1970-luvun lopulle asti.

Kirjakolle synttäriylläriksi!

Jee! Ihana synttärilahja toivelistalta, kiitos!

Lopulta sain luettua ja tämähän meni melkein putkeen, mitä nyt välillä nukuin ja kävin koiran kanssa ulkona.
Putkiradiota en muista, mutta Toivelauluvihot kyllä. Kävin pianotunneilla minäkin, kunnes kolmas opettajani ymmärsi sanoa vanhemmilleni, että olen kiinnostuneempi hänen koirastaan kuin pianonsoitosta. Kitaraa olisin halunnut osata soittaa. Veljelläni oli kitara, jota kukaan ei soittanut. En muista keneltä hän oli sen saanut, tuskin oli sitä pyytänyt. Vanhin veli soitti jonkin aikaa saksofonia, mutta lopetti, kun se alkoi painaa hänen jo oijottuja etuhampaitaan vinksalleen.
Hectorin merkityksellisten kirjojen listalta puuttuu C.S.Lewisin Narnia-sarja, vaikka se on päässyt lauluunkin!
En ole koskaan kuullutkaan lokakuisesta Rukouslauantaista, se lieni jo lakkautettu minun nuoruudessani.
Ankin olen nähnyt reittimatkustajana Hurtigruten-laivalla kesällä 2001, Muorin 75-vuotismatkalla. Ande Päiväläinen puolestaan oli yhden luokkakaverini setä ja Jukka Gustavson on asiakkaamme. Tekee vielä musiikkia, muunmuassa laulun edesmenneestä kissastaan. Olen saanut pari hänen CD:tään. Jarkko Laineelle tungin yöksi, kun olin myöhästynyt yhtenä iltana Ahvenanmaan lautasta. Jostain syystä niitä laivoja sanottiin lautoiksi, vaikka sama Viking Sally -laiva se oli, joka vuosia myöhemmin tuli surullisenkuuluisaksi Estoniana. Monet kerrat menin sillä Ahvenanmaalle.
Voi Neiti Aika! Veljeni soitteli hänelle usein ja minäkin olen joskus tilannut häneltä
puhelinherätyksen, joka taisi kyllä jo silloin olla automatisoitu palvelu. En ainakaan hoksannut kysyä häneltä mitään kysymyksiä! Kännykät varmaan tappoivat Neiti Ajan siinä missä puhelinkioskitkin.
Isto Lysmän Petri-poika kävi samaa koulua kuin minä, oli kuusi vuotta vanhempi ja koulukiusaaja. Ei kiusannut minua, vaan veljeäni, joten en hirveästi surrut kun luin lehdestä, että hänen äitinsä päätti päivänsä kaasulla. Ikävää tietenkin oli, että siinä räjähti pari muutakin asuntoa korjauskuntoon Tarkk'ampujankadulla (Edit 15.2.23: Olipas ajoitus, tänään oli nettiuutisissa että Meri Eskola on kirjoittanut aiheesta romaanin "Ehdin rakastaa häntä". Itsemurhaaja oli hänen äitinsä, tapaus sattui vuonna 1981 ja räjähdyksessä kuoli myös alakerran 29-vuotias mies). Ihmettelin Hectorin määritelmää Isto Lysmästä - arvokonservatiivi. Termi on minulle vieras, mutta Lysmä siirtyi Suosikista Nyrkkipostin päätoimittajaksi. Lehdellä ymmärtääkseni olivat arvot hukassa eikä sitä konservatiiviseksikaan voinut kutsua.
Kirjassa on myös valokuvia ja hieman häiritsee, että Laivurinkatua kutsutaan Tehtaankaduksi. Jo ratikkakiskojen puuttuminen paljastaa, ettei olla Tehtiksellä.
Ihan mielenkiintoinen oli tämä muistelmien ensimmäinen osa, lisää on kuulemma luvassa. Henkilöluettelo kuuluu mielestäni tällaisiin teoksiin automaattisesti, on vain laiskuutta jättää se tekemättä.
Hectoria kuulee nykyään radiossa valitettavan vähän. Kuuntelen radiota vain työmatkalla, mutta kyllä ennen osui yksi Hector mennen tullen, tänä vuonna en ole tainnut kuulla vielä kertaakaan.

Hyvää syntymäpäivää hipin seurassa. Arvelin että voisi huvittaa sinua, kun Helsinkikin on aika isossa roolissa. Älä nyt sano, että löytyy jo miehen hyllystä..

Kiitos, kirjakko! Jos löytyy miehen hyllystä, en ole ainakaan lukenut.

Eipä tätä miehen hyllyssä ollutkaan. Tämäkin saa jatkaa matkaa piakkoin.

Teksti on sujuvaa, jutustelunomaista. Sellaistahan kokeneen radio- ja tv-toimittajan pitääkin osata tuottaa. Lyhyitä ja selkeitä lauseita. Välillä mukana on vähän keinotekoisen tuntuista lauseiden elävöittämistä esimerkiksi ”yllättävillä” adjektiiveilla. Sellainen tuntuu turhalta ja välillä kiusalliselta painetussa tekstissä, vaikka toimii aivan hyvin puheessa. Harma sortuu monin paikoin opettamaan ja valistamaan kuulijaa, tarkoitan lukijaa. Se on hänen sukupolvensa popmusiikista kirjoittaneiden ja radio-ohjelmia tehneiden toimittajien (kaikki miehiä) helmasynti. Elämäkerran - tai elämäkerran ensimmäisen osan - vahvin osuus on alku, jossa Harma muistelee lapsuuttaan ja teinivuosiaan Töölössä. Elävää, lämmintä ja hauskaa kerrontaa.

Jätän Hectorin odottamaan uutta lukijaa vähän vaille klo 12 Setlementtitalon aulaan. Jos löydän kierrätyshyllyn, laitan kirjan hyllyyn. Jos en, jätän jollekin pöydälle.