Takakannesta: Suomenruotsalainen Edith Södergran (1892-1923) oli ruotsinkielisen runouden uranuurtaja, jonka tuotannolle ovat ominaisia värikkäinä leimahtelevat näyt ja omaleimainen kuvakieli. Edith Södergranin ystävä, kirjailija Hagar Olsson neuvoo Södergranin runojen lukijaa: ”Älkää lukeko niitä kirjallisuutena. Ottakaa ne sinä, mitä ne ovat: monivärisinä ja kauniina kipinöinä pajasta, jossa erään elämän kärsimykset ja erheet taottiin totuuden järkäleeksi.”

Luen mielelläni runoja, kuten nämäkin... Mutta aina runoja lukiessa minulle tulee tunne, että näen ne vain kaksiulotteisina kun ne pitäisi nähdä vähintään kolmiulotteisina.

Kiitos virtuaalimiittinappauksesta! Hyviä lukuhetkiä!

Voi olla, että mullakin jää jokin ulottuvuus tavoittamatta, mutta Annimanni on kyllä sanonut, ettei runoja tarvitse yrittää ymmärtää. En ole lukenut tätä ennen, näyttää hyvältä ja kuulostaa hyvältä tuo neuvo lukijalle! Tai no totuuden järkäle on ehkä vähän liian ylevästi sanottu.
Kortissa mies pitää sateenvarjoa sellokotelon päällä - samaistun, kun juuri kuljetin harmonikan selässäni kotiin. Olen aika sissi kyllä, kun ilman autoa sitä kuljetan paikasta toiseen. Ei ollut sateenvarjoa kyllä repun päälle.
Kiitos kirjan postituksesta!

Luin tänään kirjan loppuun, seisoi pitkään hyllyssä puoliväliin luettuna.
Jotenkin en olisi kaivannut runoihin kuvitusta, vaan olisin mielelläni kuvittanut ne omassa päässäni.
Katsoin muuten elokuvan Maa jota ei ole, joka näyttäisi yhä löytyvän Yle Areenasta ja niinpä tuntui kuin tuntisin esipuheen kirjoittaneen Hagarin. Elokuvassa kun kuvattiin Olssonin ja Södergranin suhdetta. Toki se kuvasi myös Södergranin elämää ja teki selväksi, miten vähän arvostusta tämä taiteilija nautti eläessään.
Luin tätä ehkä klassikkona, etäältä. Jotkut runot puhuttelivat toki, mutta osan kuvasto tuntui liian ylevältä ja juhlalliselta. Pitänee selata vielä uudestaan ja pysähtyä niiden runojen äärelle, jotka koskettavat erityisesti. Yksi niistä on kyllä ehdottomasti lopun Maa jota ei ole.

Hyvää runon ja suven päivän aattoa!

Miitistä mukaan, onhan se Eino Leinon päivä tosiaan huomenna.

Tulipa tutustuttua Södergranin runoihin. Eivät ole ihan minun heiniäni, vaikka kieli on kaunista. Lähes joka runossa tuntuu, että vaikka asiat olisivat tällä hetkellä hyvin, suru, sairaus ja kuolema odottaa jo nurkan takana. Mieleisin runo oli nimeltään Olemisen riemu.

Runoja runollisessa paikassa, Arboretumin lammen luona huvimajassa.