Riktor työskentelee vanhainkodissa ja vaikuttaa täydelliseltä, huolehtivalta hoitajalta. Kun silmä välttää, hän kiduttaa vanhuksia. Näkyviä jälkiä ei jää, mutta Riktorin lähestyminen saa vanhukset pelkäämään. Riktor asuu yksin eikä luota ihmisiin. Vapaapäivinään hän istuskelee puistonpenkillä ja tarkkailee ihmisiä. Eräänä iltana Riktor näkee, kun mies hiihtää avantoon. Tämä kamppailee aikansa, mutta vajoaa lopulta ja hukkuu. Riktor seisoo hiljaa ja katselee. Sitten Riktor tutustuu sattumalta Arnfinniin, vanhempaan herrasmieheen. Kaikki on hyvin, kunnes Riktor yllättää Arnfinnin lompakkonsa kimpusta. Pitkään koteloitunut viha leimahtaa esiin.

Kierrätyshyllyyn

Nappasin tämän Linnatuulen Tuovi (Tuo vie)-kirjastosta. Pidän kovasti Karin Fossumin kirjoista ja olen lukenut niistä suurimman osan. Tätä en muista, joten se on ehkä lukematta.

En tosiaankaan ollut lukenut tätä aikaisemmin. Kirjan alku on verkkainen ja pahaenteinen, melkein kokonaan monologia, ja mietin, miksi olen pitänyt Fossumin Konrad Sejer -sarjasta. Ehkä siksi, että Sejer on niin empaattinen ja järkevä poliisi. Tässä taas ei empaattisuudesta ole tietoakaan, alussa, vaan lukija joutuu räpiköimään jossain tunnistamattomassa, joka tuntuu yhä enemmän silkalta pahuudelta. Tunnelma muuttuu, kun rikos tapahtuu. Lukija on hyvin selvillä yksityiskohdista ja tekijästä, mutta joutuu yllättymään, kun poliisi tutkii ihan eri rikosta.

Fossum kirjoittaa hyvin ja avaa taiturimaisesti rikoksentekijän häiriintynyttä mielenmaisemaa. En päässyt tähän romaaniin sisälle samalla tavalla kuin aikaisempiin kirjailijan teoksiin, mutta pidän häntä edelleen yhtenä taitavimmista psykologisten rikosromaanien kirjoittajista.

Kouluhaaste: fysiikka - tähtitiede tutkii muun muassa valoa ja pimeyttä.
Maailman ympäri kirja kerrallaan: Matkustan Ruotsista Norjaan.

Onnea Teetä ja dekkari -arvonnan #17 voitosta!

Kiitos kirjasta! Hiljattain luin Evan katseen ja pidin siitä. Tämäkin pääsee aikanaan lukuvuoroon.