2008, Loisto-pokkari 2009. 199 s.
HS:n kirjallisuuspalkinto 2008, Finlandia-ehdokas 2008.

Kosmonautti on Katri Lipsonin esikoisromaani, mutta tekijä lienee edellisessä elämässään ollut venäläinen kirjailija. Niin "venäläisesti" hän kirjoittaa.

Teos sijoittuu 1980-luvulle ja Murmanskiin. Svetlana on nuori musiikinopettaja, jota Saša ja muut oppilaat kiusaavat mutta Serjoža salaa rakastaa. Saša ja Serjoža ovat kaverukset, he pelaavat yhdessä jääkiekkoa, katselevat tähtiä ja haluavat kosmonauteiksi. Neljäs keskeinen henkilö on Serjožan äiti Anna Ivanovna. Vielä tapaamme sankarimyyttiä rakentavat moskovalaiset dokumenttitoimittajan ja kuvaajan. Ja niin vahva on heidän mediavoimansa, että Annaa viedään mielisairaalaan, ja siellä tapaamme tohtori Moguilnyn.

Kirja ei ole jännityskertomus, mutta tapahtumia ei tässä kannata selostaa auki. Kaikkea ei ole kirjoitettukaan auki. Pirstaleiksi pistetyn kronologian kokoaminen ja kerronnan kehien ja symmetrioiden seuraileminen ei kuitenkaan ole vaikeaa. Lukujen otsikot ohjaavat eri henkilöiden näkökulmiin. Haaveista on kysymys, ja siitä, miten monella tavoin haaveet ja todellisuus jäävät kohtaamatta, ja myös siitä mistä Svetlana sanoo: Ihmisen haave kertoo hänen sisimmästään eniten.

Vaikka teos jätti minut vakavanhaikeisiin tunnelmiin, lukeminen oli riemastuttavaa. Lipsonin tyyli hurmasi oitis. Venäläiset painotukset, pajatukset ja puuskahdukset olivat kuin suoraa lähetystä lumen, pakkasen ja kaalisopan Murmanskista. Tekstissä on hyvät rytmin ja tunnelman vaihdokset. Ja Freudinsa lukenut löytää jutusta sanoisinko avainasioita.

-ruzena

Eteenpäin, sano mummo lumessa.

Kiitos ruzena tästä ylläri-toivelistakirjasta. Koitan tästä lähin olla kiltisti, enkä nimittele kenenkään lempikirjailijoita puudutusaineiksi. :) Hirveän usein.
Tästä kirjasta on odotukset korkealla!

Olen nyt neljä kertaa yrittänyt aloittaa tämän JE:n kirjoittamisen, mutta siitä ei näytä tulevan mitään. Tuntuu, että sanat ovat karanneet jonnekin kosmoksen toiselle puolelle sielun puolikkaani kanssa, jonka tämä kirja nykäisi irti. Yritän kirjoittaa silti.

Tein Kosmonauttia lukiessani ehkä surkeimman päätöksen kuin minkään kirjan kanssa pitkään aikaan: Otin sen matkalukemiseksi mukaan. Niin tämä hädin tuskin 200 sivuinen kirja paloittui epätasaisiin sykleihin, vaikka se on selkeästi tarkoitettu luettavaksi yhdeltä istumalta, niin tiivis se on. Mutta aina kun pääsin kirjaan käsiksi kaiken häslingin keskellä, en olisi millään malttanut laskea sitä alas. Se itse asiassa usein kulki kädessäni kuin liimattuna, vaikken ehtinytkään edes avata sitä. Toivoin vain, että olisin ehtinyt.

Lipsonin koukuttava teksti vetää ihmisen irti ajasta. Jokaisen luvun jälkeen, kun jouduin suomaan itselleni lyhyitä hengähdystaukoja kaiken sen tunteen ja tuskan keskellä, hämmästyin joka ikinen kerta kun löysin itseni 30 asteisesta Saksasta. Minä olin autuaasti viettänyt juuri 10 minuuttia lumisessa Neuvostoliitossa kaalisopan ja vodkan lemussa leijuen. Siitä on aikaa, kun kenenkään kirjailijan teksti olisi tuntunut siltä, kuin se vain olisi aina ollut olemassa tuollaisessa täydellisessä muodossaan. Lipsonin tuntui.

Itse tarinaa en minäkään voi liikaa avata ilman, että lukukokemus vaurioituisi. Se, että tietää alusta asti, ettei kukaan tule saamaan onnellista loppua kirvelee kuin paperihaava koko lukukokemuksen ajan, mutta se onkin se mikä siitä tekeekin niin täydellistä. Kaikkea ei ole kirjoitettu auki, mutta kaikki mikä pitää tietää löytyy kyllä jokaisen sanan välistä. Lopulta kun hyväksyy sen, ettei kaikkea edes tarvitse tietää, voi ehkä ummistaa silmänsä eikä menettää yöuniaan pohtien "mitä jos".

Jokainen tunnustus ja palkinto jonka kirja on saanut on ansaittu. Toivottavasti tämä avaa tarpeeksi, muttei todellakaan tarpeeksi. Kiitos ruzena sinulle tästä mahtavasta lukukokemuksesta!

Piti viedä kirja miittiin, mutta Outa totesi sen sopivan hänen hyllynsä. Lukuiloa sinulle! :)

Muistin viimein tuoda kirjan pois autosta, jonka ovikoteloon jäi oleilemaan Tampereen reissulla. Kiitos tästä lukusuosituksesta jo etukäteen. :)

Lipson ei ollut minulle ennestään tuttu. Googletin vähän tietoa, kun aloittelin lukemaan tätä. Hän on mm. lääkäri ja jääkiekkofani. Se näkyi vähän kirjassakin. Selvää on, että kirjoittaa hän osaa. Ja sai kyllä loihdittua mieleen hyvin 80-luvun aikaisen, talvisen,Neuvostoliiton ajan Murmanskin. Tarina jäi omalta kohdaltani kuitenkin etäiseksi, en oikein päässyt sisään siihen. Olin vähän sivusta katsoja. Voisin Lipsonilta muutakin lukea. Kiinnostaa tietää, millaisen tyylin hän on ottanut muissa kirjoissaan. Jollei olisi tiennyt, olisi voinut hyvin kuvitella tämän kirjoittajaksi venäläisen.

Kirja jatkaa matkaansa, hepattiin suomalaisen foorumin kirja tarjolla-ketjusta. Lukuiloa!

Kiitos kirjasta!!

Hyviä lukuhetkiä löytäjälle!