Takakansi:
"Elonmerkkejä oli niin vähän, että tyttö muistutti melkein nukkea.

Erityisopettaja Torey Haydenin uusi oppilas on lähes puhumaton. Tyttö reagoi vain jos joku uhkaa tai ärsyttää häntä, ja silloinkin silmittömin raivokohtauksin.
Ensivaikutelma on, että Venus on kuuro. Vierailu tytön kotiin kuitenkin paljastaa, että syynä oireiluun eivät ole neurologiset syyt, vaan hurjat elinolot. Alkoholistiäidin ja rikoksista tuomitun isäpuolen lisäksi Torey löytää kurjasta asuntovaunusta joukon sisaruksia. Myös hätkähdyttävä totuus Downin syndroomaa sairastavasta Wanda-sisaresta selittää osaltaan Venuksen erikoista käytöstä.
Torey alkaa tavata oppilastaan kahden kesken päivittäin. Tie luottamuksen syntymiseen on pitkä mutta palkitseva.

Nukkelapsen koskettava tositarina osoittaa, että turvallisten aikuisten avulla lapsen on mahdollista selvitä rankoistakin koettelemuksista."

Kirja jatkoi matkaansa toivelistayllätyksenä! Hyviä lukuhetkiä ja hauskaa kesää.

Kiitos kirjasta! Se saapui jo jonkin aikaa sitten, mutta pääsin vasta nyt loggaamaan. Taidankin lukea tämän seuraavaksi :)

Nopsasti tuli luettua tämäkin :) Lasten kehittymistä on hienoa seurata jopa kirjassa. Teksti tosin toisti välillä itseään ja onhan se aika minä-keskeisesti kirjoitettu, joten vaikka olenkin Toreyn "metodien" puolella, niin hiukan se ärsytti. Lisäksi joitain, mielestäni suuria, edistysaskeleita ei sitten kommentoitu mitenkään. Haydenin kirjoissa pidän myös siitä, että niissä on loppusanat, joissa kerrotaan lyhyesti lasten myöhempiä vaiheita.

Sain tämän käsiini jo muutama viikko sitten, mutta aloitin lukemisen vasta nyt.
Vaikuttaa mielenkiintoiselta.

Tämä oli nopeampi lukea kuin Hiljaisuuden Lapset.
Vähän kyllä ylimalkainen kertomus, jos vertaa takakannen tekstiin.
Aihe kuitenkin sen verran rankka, että kesti "keveyden".

Lähetän tämän kirjan ystävälleni, joka haluaa lukea sen.